Toimitus 4,90€    |    Oma tili        |    Toivelista

Kuinka paljon aurinkovoidetta tulisi levittää + 5 muuta kysymystä SPF:stä

Vain 37 % asiakkaistamme käyttää aurinkovoidetta päivittäin tai vähintään 3 kertaa viikossa. Toki keräsimme vastaukset helmi-maaliskuussa, ja voi olla, että luku olisi korkeampi, mitä pidemmälle kevääseen edetään.⁠

Joka tapauksessa me Bearelilla olemme sitä mieltä, että reilu kolmasosa on liian pieni osuus. Haluamme kannustaa SPF:n käyttöön, sillä aurinkovoiteen päivittäinen käyttö on paras tapa ehkäistä ikääntymisen merkkejä, pigmenttimuutoksia sekä muita auringon aiheuttamia iho-ongelmia. Tässä blogiartikkelissa vastaamme kuuteen yleisimpään kysymykseen aurinkovoiteisiin liittyen, jotta aurinkovoiteen käyttö tuntuisi mahdollisimman helpolta.

1. Miten paljon aurinkovoidetta tulisi levittää?

Korkeakaan suojakerroin ei ole tarpeeksi tehokas, ellei aurinkovoidetta levitä tarpeeksi. Voidetta tulisi levittää tasainen kerros kasvoille ja kaulalle. Kasvot ja kaula kannattaa suojata päivittäin, sillä ne ovat lähes aina näkyvissä vaatteiden alta ja täten saavat eniten altistusta.

Hyvä nyrkkisääntö on annostella aurinkovoidetta pienen teelusikallisen verran. Kätevä tapa mitata tämä on kahden sormen sääntö: pursota vana aurinkovoidetta etu- ja keskisormelle koko pituudelta. Näin saat sopivan määrän aurinkovoidetta kasvoille ja kaulalle.

2. Mitä eroa on kemiallisella ja fysikaalisella aurinkosuojalla?

Aurinkovoiteiden suoja perustuu joko fysikaaliseen tai kemialliseen aurinkosuojaan. Korealaisia aurinkovoiteita on kummastakin leiristä, ja monessa aurinkovoiteessa on sekä kemiallinen että fysikaalinen suojakerroin.

Kemiallisen aurinkosuojan teho perustuu siihen, että voiteen ainesosat imevät itseensä UV-säteitä ja muuttavat ne lämmöksi. Kemialliset aurinkosuojat ovat suosittuja, sillä ne levittyvät helposti ja ovat huomaamattomia iholla. Joillakin kemialliset aurinkovoiteet kirvelevät hieman ihoa tai silmiä.

Fysikaalinen aurinkosuoja  perustuu myös lähinnä UV-valon imemiseen, mutta se myös heijastaa hieman UV-säteitä ja täten usein kimmeltää iholla hieman. Monien iho ja silmät sietävät paremmin fysikaalisia aurinkovoiteita. Varjopuolena fysikaalisissa aurinkovoiteissa on usein ns. white cast eli valkoinen kerros iholla.

Molempien kohdalla on hyvä odottaa noin 15 minuuttia ennen aurinkoon astumsita, että suojaava kalvo on ehtinyt muodostua.

3. Miten usein aurinkovoidetta tulisi levittää?

Suosittelemme levittämään aurinkovoidetta kasvoille ja kaulalle joka aamu, ihonhoitorutiinin viimeisenä vaiheena. Jos olet viettämässä paljon aikaa auringossa, esimerkiksi kesäpäivää ulkona, rannalla jne., voidetta kannattaa lisäillä altistuville alueille muutaman tunnin välein.

Vinkki! Jos et halua pilata meikkiäsi aurinkovoidetta lisäillessäsi, taputtele aurinkovoidetta kasvoille meikkisienellä tai -vipalla. Näin voide levittyy tasaisesti eikä meikkipohja liiku.

aurinkovoide kysymyksiä

4. Miksi korealaiset aurinkosuojat ovat niin suosittuja?

Toisin kuin monet länsimaiset aurinkotuotteet, korealaiset aurinkovoiteet ovat kevyitä iholla. Aurinkotuotteet imeytyvät hyvin nopeasti, niissä on miellyttävä tuoksu ja ne sisältävät runsaasti ihoa hoitavia ainesosia.

Korealaisissa aurinkosuojissa yhdistyvät ihonhoito ja sen suojaus, eikä sinun tarvitse pelätä paksun ja rasvaisen aurinkovoiteen aiheuttamia finnejä kasvoilla. Aurinkovoiteen tulisikin kuulua olennaisena osana jokapäiväiseen ihonhoitorutiiniin, jotta auringon haitalliset UV-säteet eivät pääsisi kuivattamaan ja vaurioittamaan ihoa.

5. Riittääkö jos käytän aurinkovoidetta vain kesähelteellä?

Lyhyesti: jos tavoitteenasi on pelkkä palamisen välttäminen, kyllä. Jos haluat ehkäistä ennenaikaisia ikääntymisen merkkejä, on päivittäinen suojautuminen auringolta tärkeää. Aurinkovoide nimittäin on tehokkain ihonhoitotuote ikääntymisen merkkien ehkäisyyn.

Ryppyjen ehkäiseminen ja niiden muodostumisen hidastaminen on paljon tehokkaampaa kuin niiden häivyttäminen jälkikäteen. Siksi suosittelemme tarttumaan aurinkovoiteeseen päivittäin, myös pilvisellä säällä!

6. Miten ottaa aurinkovoide osaksi päivittäistä ihonhoitorutiinia?


⁠Moni kuitenkin kokee, että aurinkovoiteen ottaminen osaksi rutiinia on hankalaa. Tässä siis muutama vinkki siihen, miten otat aurinkovoiteen osaksi joka aamun ihonhoitorutiinia:⁠

  • Aloita pienestä määrästä. Suositeltu teelusikallisen kokoinen määrä voidetta voi kuulostaa (ja tuntua) alkuun paljolta. Aloita siis levittämällä vaikkapa herneen kokoinen määrä aurinkovoidetta. Kun olet tottunut pieneen nokareeseen, kasvata pikkuhiljaa määrää kunnes käytät aurinkovoidetta pienen teelusikallisen tai vadelman kokoisen nokareen verran.
  • Pidä muu ihonhoitorutiini yksinkertaisena. Uuden vaiheen lisäämisen yhteydessä kannattaa tarkastella omaa rutiinia kriittisesti ja jättää pois vaiheet, jotka vievät aamustasi aikaa. Tarvitsetko esimerkiksi aamulla aurinkovoiteen lisäksi erillistä kasvovoidetta, vai riittääkö pelkkä SPF?⁠
  • Käytä korealaisia aurinkovoiteita. Jos et ole vielä testannut korealaisia aurinkovoiteita, se todella kannattaa. Ne nimittäin ovat paljon kevyempiä ja helpommin imeytyviä kuin perinteiset länsimaiset, jotka tuntuvat rasvaisilta ja jättävät naaman valkoiseksi.⁠

Tiimimme suosittelee

  • Frudia Tone-Up Base Sun Cream SPF 50+

    Frudia | Tone-Up Base Sun Cream SPF 50+

    3.50 5:stä
    9,90
    Lue lisää
  • COSRX Aloe Soothing Sun CreamCOSRX Aloe Soothing Sun Cream

    COSRX | Aloe Soothing Sun Cream SPF50 PA+++

    4.85 5:stä
    18,99
    Lisää ostoskoriin
  • Dewytree Urban Shade Cover And Fit Sun SPF50+Dewytree Urban Shade Cover And Fit Sun SPF50+

    Dewytree | Urban Shade Cover And Fit Sun SPF50+

    3.57 5:stä
    19,90
    Lue lisää
  • Holika Holika Aloe Soothing Essence Waterproof Sun Cream tuotekuva

    Holika Holika | Aloe Soothing Essence Waterproof Sun Cream SPF50+/PA++++

    4.73 5:stä
    20,90
    Lue lisää

Jätä kommentti