Mustapäät / Ihohuokoset
Tuotteet mustapäiden ja ihohuokosten hoitoon. Mustapää syntyy, kun ihohuokosessa oleva tali hapettuu ja näin tali muuttuu väriltään tummaksi. Myös ulkoapäin tuleva lika, kuten ilmansaasteet värjäävät talia tummemmaksi. Ihohuokosten kokoon ei voi paljoa vaikuttaa, sillä ihohuokosten koko on geneettistä. Ihohuokoset näyttävät kuitenkin pienemmiltä ja huomaamattomammilta pitäessäsi ihon puhtaana ja kosteutettuna. Suosi ihonhoitotuotteita, joissa on mukana kuollutta ihosolukkoa poistavia ja epäpuhtauksia ehkäiseviä ainesosia. Tältä sivulta löydät meidän suosikkituotteet, joiden avulla vähennät epäpuhtauksien syntymistä, kosteutat ihohuokosia riittävästi ja ylläpidät ihon joustavuutta. Puhdistus on tärkeää epäpuhtausten hoidossa. Suosi kaksoispuhdistusta pesemällä kasvot ensin öljypuhdistusaineella ja sen jälkeen vesipohjaisella puhdistusaineella. Hoitavat tuotteet tehoavat aina paremmin puhtaaseen ihoon. Puhdas iho ei tukkeudu yhtä helposti ja näin on helpompi välttyä epätoivotuilta mustapäiltä. Meiltä löydät myös täsmätuotteet mustapäiden hoitoon. Katso alta korealaiset tehotuotteet, kuten happoa sisältävät hoitonesteet mustapäiden ehkäisyyn ja ihohuokosten puhtaana pitämiseen..
.
Näytetään tulokset 1–60 / 230Sorted by latest
-
–30%

Anua | Heartleaf Centella Red Spot Cream
0 5:stäAlkuperäinen hinta oli: 16,99€.16,99€Nykyinen hinta on: 16,99€.11,89€ Lisää ostoskoriin -


TIRTIR | Matcha Tea Pads
0 5:stä24,99€ Lisää ostoskoriin -
–30%

Anua | Azelaic Acid 3 Cica Skin Clarifying Toner
0 5:stäAlkuperäinen hinta oli: 25,99€.25,99€Nykyinen hinta on: 25,99€.18,19€ Lisää ostoskoriin -
–30%

Medicube | PDRN Pink Exosome Shot Serum 7500
0 5:stäAlkuperäinen hinta oli: 27,99€.27,99€Nykyinen hinta on: 27,99€.19,59€ Lisää ostoskoriin -
–30%

Anua | Heartleaf LHA Moisture Peeling Gel
0 5:stäAlkuperäinen hinta oli: 23,99€.23,99€Nykyinen hinta on: 23,99€.16,79€ Lisää ostoskoriin -
–20%

Dr.Melaxin | Cemenrete Cyano Pink Spicule Serum
0 5:stäAlkuperäinen hinta oli: 27,99€.27,99€Nykyinen hinta on: 27,99€.22,39€Varasto loppu. Liity odotuslistalle tästä, niin saat ilmoituksen, kun tuote on jälleen saatavilla. -
–20%

Dr.Melaxin | Cactox Pore Relief Serum
0 5:stäAlkuperäinen hinta oli: 19,99€.19,99€Nykyinen hinta on: 19,99€.15,99€ Lisää ostoskoriin -
–20%

Dr.Melaxin | Cactox Pore Relief Gel Cleanser
0 5:stäAlkuperäinen hinta oli: 17,99€.17,99€Nykyinen hinta on: 17,99€.14,39€ Lisää ostoskoriin -
–20%

Dr.Melaxin | Peel Shot Exfoliating Black Rice Ampoule
0 5:stäAlkuperäinen hinta oli: 24,99€.24,99€Nykyinen hinta on: 24,99€.19,99€ Lisää ostoskoriin -
–20%

Dr.Melaxin | TX-Astaxanthin Triple Brightening Jelly Serum
0 5:stäAlkuperäinen hinta oli: 23,99€.23,99€Nykyinen hinta on: 23,99€.19,19€ Lisää ostoskoriin -
–20%

Dr.Melaxin | Peel Shot Exfoliating Cactox Serum
0 5:stäAlkuperäinen hinta oli: 23,99€.23,99€Nykyinen hinta on: 23,99€.19,19€ Lisää ostoskoriin -
–20%

Dr.Melaxin | Cactox Pore Relief Scrub Cleansing Oil
0 5:stäAlkuperäinen hinta oli: 23,99€.23,99€Nykyinen hinta on: 23,99€.19,19€ Lisää ostoskoriin -
–20%

Dr.Melaxin | Cactox Cactus Essence Pore Relief Toner
0 5:stäAlkuperäinen hinta oli: 20,99€.20,99€Nykyinen hinta on: 20,99€.16,79€ Lisää ostoskoriin -
–20%

Dr.Melaxin | Tx-Kojic Acid Turmeric Toner Pad
0 5:stäAlkuperäinen hinta oli: 20,99€.20,99€Nykyinen hinta on: 20,99€.16,79€ Lisää ostoskoriin -
–20%

Dr.Melaxin | Cactox Pore Relief Jelly Toner Pad
0 5:stäAlkuperäinen hinta oli: 20,99€.20,99€Nykyinen hinta on: 20,99€.16,79€ Lisää ostoskoriin -
–20%

Dr.Melaxin | Cactox Pore Relief Dual Capsule Cream
0 5:stäAlkuperäinen hinta oli: 24,99€.24,99€Nykyinen hinta on: 24,99€.19,99€ Lisää ostoskoriin -
–20%

Dr.Melaxin | Cactox Pore Relief Multi Balm
0 5:stäAlkuperäinen hinta oli: 21,99€.21,99€Nykyinen hinta on: 21,99€.17,59€ Lisää ostoskoriin -
–20%

Dr.Melaxin | Peel Shot Glow White Rice Toner
0 5:stäAlkuperäinen hinta oli: 21,99€.21,99€Nykyinen hinta on: 21,99€.17,59€ Lisää ostoskoriin -
–20%

Dr.Melaxin | Cactox Pore Relief Jelly Serum Mist
0 5:stäAlkuperäinen hinta oli: 21,99€.21,99€Nykyinen hinta on: 21,99€.17,59€ Lisää ostoskoriin -


TIRTIR | Matcha Pack Cleanser
0 5:stä18,99€ Lisää ostoskoriin -
–30%

Medicube | Zero Pore Toner
0 5:stäAlkuperäinen hinta oli: 19,99€.19,99€Nykyinen hinta on: 19,99€.13,99€ Lisää ostoskoriin -
–30%

Medicube | Deep Vita C Daily Quick Mask
0 5:stäAlkuperäinen hinta oli: 31,99€.31,99€Nykyinen hinta on: 31,99€.22,39€ Lisää ostoskoriin -
–30%

Medicube | Kojic Acid Turmeric Night Wrapping Mask
0 5:stäAlkuperäinen hinta oli: 28,99€.28,99€Nykyinen hinta on: 28,99€.20,29€ Lisää ostoskoriin -


Dr. Althea | Pore Refresh Grinding Cleansing Balm
0 5:stä19,99€ Lisää ostoskoriin -
–25%

Banila Co | Clean It Zero Green Peel Toner Pad
0 5:stäAlkuperäinen hinta oli: 28,99€.28,99€Nykyinen hinta on: 28,99€.21,74€ Lisää ostoskoriin -
–20%

Abib | Mild Acidic pH Sheet Mask Heartleaf Fit
0 5:stäAlkuperäinen hinta oli: 3,99€.3,99€Nykyinen hinta on: 3,99€.3,19€ Lisää ostoskoriin -
–20%

Abib | Acne Foam Cleanser Heartleaf Foam
0 5:stäAlkuperäinen hinta oli: 15,99€.15,99€Nykyinen hinta on: 15,99€.12,79€Varasto loppu. Liity odotuslistalle tästä, niin saat ilmoituksen, kun tuote on jälleen saatavilla. -
–25%

BIODANCE | Collagen Peptide Jelly Serum Mist
0 5:stäAlkuperäinen hinta oli: 16,90€.16,90€Nykyinen hinta on: 16,90€.12,67€ Lisää ostoskoriin -
–30%

Anua | Niacinamide TXA Serum Mask
0 5:stäAlkuperäinen hinta oli: 4,49€.4,49€Nykyinen hinta on: 4,49€.3,14€ Lisää ostoskoriin -
–25%

Banila Co | Clean It Zero Brightening Peeling Gel
0 5:stäAlkuperäinen hinta oli: 25,90€.25,90€Nykyinen hinta on: 25,90€.19,42€ Lisää ostoskoriin -


EQQUALBERRY | Bakuchiol Plumping Serum
0 5:stä26,99€ Lisää ostoskoriin -


EQQUALBERRY | Purple PDRN Pore Minimizing Serum
0 5:stä25,99€ Lisää ostoskoriin -


EQQUALBERRY | Purple Rice Pore Smoothing Cleansing Oil
0 5:stä25,99€ Lisää ostoskoriin -


EQQUALBERRY | Purple Rice Pore Purifying Pack Cleanser
0 5:stä24,99€ Lisää ostoskoriin -


EQQUALBERRY | Swimming Pool Ampoule
0 5:stä24,99€ Lisää ostoskoriin -


EQQUALBERRY | Swimming Pool Toner Pads
0 5:stä23,99€ Lisää ostoskoriin -
–30%

KDH ANUA | Ultra-Thin Spot Cover Patch
0 5:stäAlkuperäinen hinta oli: 18,99€.18,99€Nykyinen hinta on: 18,99€.13,29€ Lisää ostoskoriin -
–30%

KDH | ANUA Double Cleansing Duo Set
0 5:stäAlkuperäinen hinta oli: 40,99€.40,99€Nykyinen hinta on: 40,99€.28,69€Varasto loppu. Liity odotuslistalle tästä, niin saat ilmoituksen, kun tuote on jälleen saatavilla. -


Cocoon | Dak Lak Coffee Face Polish Mini
0 5:stä7,19€ Lisää ostoskoriin -
–25%

Biodance | Collagen Starter Kit
0 5:stäAlkuperäinen hinta oli: 29,99€.29,99€Nykyinen hinta on: 29,99€.22,49€Varasto loppu. Liity odotuslistalle tästä, niin saat ilmoituksen, kun tuote on jälleen saatavilla. -


BIOHEAL BOH | Probioderm Collagen Remodeling Serum Gel Mask
0 5:stä6,99€ Lisää ostoskoriin -


BRINGGREEN | Zinc Teca Blemish Serum
0 5:stä24,99€ Lisää ostoskoriin -


BRINGGREEN | Tea Tree Cica Trouble Soothing Toner Pad
0 5:stä22,99€ Lisää ostoskoriin -


BRINGGREEN | Tea Tree Cica Deep Cleansing Foam
0 5:stä11,99€ Lisää ostoskoriin -


BRINGGREEN | Tea Tree Cica Pore Clay Pack Strong
0 5:stä21,99€ Lisää ostoskoriin -


BRINGGREEN | Tea Tree Cica Pore Nose Strip
0 5:stä14,99€ Lisää ostoskoriin -


BRINGGREEN | Tea Tree Cica Cooling Sun Stick
0 5:stä20,99€ Lisää ostoskoriin -


BRINGGREEN | Teatree Cica SOS Spot Patch
0 5:stä10,99€Varasto loppu. Liity odotuslistalle tästä, niin saat ilmoituksen, kun tuote on jälleen saatavilla. -
–30%

ANUA | PDRN Hyaluronic Acid Moisturizing Cleansing Foam
0 5:stäAlkuperäinen hinta oli: 16,99€.16,99€Nykyinen hinta on: 16,99€.11,89€ Lisää ostoskoriin -


Dr. Althea | Pure Grinding Cleansing Balm
0 5:stä19,99€ Lisää ostoskoriin -


Missha | PDRN NAD+ Renew Peel Shot 25
0 5:stä24,99€ Lisää ostoskoriin -
–30%

Medicube | Red Toner 2.0
0 5:stäAlkuperäinen hinta oli: 23,99€.23,99€Nykyinen hinta on: 23,99€.16,79€ Lisää ostoskoriin -
–30%

Medicube | Red Serum 2.0
0 5:stäAlkuperäinen hinta oli: 24,99€.24,99€Nykyinen hinta on: 24,99€.17,49€ Lisää ostoskoriin -
–30%

Medicube | Red Succinic Acid Clarifying Serum
0 5:stäAlkuperäinen hinta oli: 23,99€.23,99€Nykyinen hinta on: 23,99€.16,79€ Lisää ostoskoriin -
–30%

Medicube | Azelaic Acid Niacinamide Clear Toner
0 5:stäAlkuperäinen hinta oli: 24,99€.24,99€Nykyinen hinta on: 24,99€.17,49€ Lisää ostoskoriin -
–30%

STAY Well | Vegan Tea Tree Cleanser
0 5:stäAlkuperäinen hinta oli: 9,90€.9,90€Nykyinen hinta on: 9,90€.6,93€ Lisää ostoskoriin -
–30%

STAY Well | Vegan Tea Tree Toner
0 5:stäAlkuperäinen hinta oli: 11,90€.11,90€Nykyinen hinta on: 11,90€.8,33€ Lisää ostoskoriin -
–30%

STAY Well | Vegan Tea Tree Stick
0 5:stäAlkuperäinen hinta oli: 8,90€.8,90€Nykyinen hinta on: 8,90€.6,23€ Lisää ostoskoriin -


Numbuzin | No.9+ NAD+ PDRN Glow Boosting Toner
0 5:stä20,99€Varasto loppu. Liity odotuslistalle tästä, niin saat ilmoituksen, kun tuote on jälleen saatavilla. -
–30%

Medicube | Azelaic Acid Exosome Shot Serum 2000
0 5:stäAlkuperäinen hinta oli: 28,99€.28,99€Nykyinen hinta on: 28,99€.20,29€ Lisää ostoskoriin
